Tuuli Teelahti & Anniina Lehtinen
Ohikiitävä sinfonia
3.-29.11.2026
– Huudon ensimmäiset näyttelyt Itämerentalossa Kaapelitehtaan vieressä,
Tammasaarenlaituri 3 (arkisin 12-16) / Tallberginkatu 2A
Joitakin unelmia joen yli kulkevalla sillalla:
Että aamut olisivat hitaita, että vedet saisivat virrata, että Saapuneet-kansiossa odottaisi 0 uutta sähköpostia
Että jalat pysyisivät kuivina, että olisi vielä salaisuuksia, että näkisi
maakotkan lentävän pitkin voimajohtoaukeaa
Kantaa puita, tehdä tulia, kääntää sivua
Antaa pimeyden saapua auringon laskiessa
Nukkua
Havahtua juuri ennen sarastusta
Näyttelyssä joki virtaa meitä kohti ja meistä poispäin. Se saapuu tuntemattomasta paikasta ja katoaa jonnekin yhtä tuntemattomaan. Hetken ajan saamme olla osa virtausta.
Ohikiitävä sinfonia on Tuuli Teelahden ja Anniina Lehtisen audiovisuaalinen yhteistyöprojekti, joka muuttaa jatkuvasti muotoaan.
Tuuli Teelahti on helsinkiläinen taiteilija, joka työskentelee liikkuvan kuvan, äänen, tekstin ja installaation parissa. Hän valmistui taiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelmasta vuonna 2025 ja Aalto-yliopiston dokumentaarisen elokuvan pääaineesta vuonna 2021. Teelahti on työskennellyt useissa taiteilijaresidensseissä Suomessa ja ulkomailla. Hänen töitään on ollut esillä muun muassa näyttelyissä, kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja radiossa. Teelahti tarkastelee työssään usein yksilön sisäistä maailmaa ja liikkuu eri todellisuuksien rajoilla.
Anniina Lehtinen on Pariisissa asuva säveltäjä, pianisti, esiintyjä ja äänitaiteilija, joka työskentelee musiikin, performanssin ja installaation parissa. Hän on valmistunut Lausannen musiikkikorkeakoulusta musiikin maisteriksi. Lehtisen taiteellinen työskentely liikkuu klassisen, neoklassisen, elokuvallisen ja ambient-musiikin rajapinnoilla. Teoksissaan Lehtinen yhdistelee usein akustisia ja elektronisia tekstuureja, omaa ääntään sekä luonnon elementtejä. Hän osallistuu säännöllisesti kansainvälisiin taiteilijaresidensseihin ja yhteistyöprojekteihin.
Yhteystiedot
tuuli.inari(a)gmail.com
lehtinen.anniina(a)gmail.com